Näytelmä perustuu David Wilkersonin ja John ja Elizabeth Sherrillin samannimiseen kirjaan vuodelta 1963.
Näytelmän ohjaa Johanna Kuparinen 
Käsikirjoitus Cathy Flores 2009. Copyright Cathy Flores/W. Scott – Lifehouse Productions, Inc.
Suomennos Jaakko Pihlajamäki
Kätköpaikka-näytelmän esitykset kesäkuussa 2024:
Ke 5.6. klo 19
Pe 7.6. klo 19
La 8.6. klo 15
Su 9.6. klo 17
Kesto n. 2h 45min sisältäen väliajan
Seinäjoen nuorisokeskus, Puskantie 3
Lippu 25€
Varaa liput sähköpostilla kristy.lippu@gmail.com
tai tekstiviestillä 050-3396989
tai puhelinsoittona
Istumapaikoista voi esittää toivomuksen.
Ikäraja 10 vuotta. Yli 10-vuotiaat lapset vanhempien harkinnan mukaan.
Toivomme välttämään voimakkaita hajusteita.
Sata vuotta ennen toista maailmansotaa Hollannin pienessä, Haarlemin kaupungissa asui ja työskenteli kelloseppä. Eräänä päivänä vuonna 1844 saapui tuon ahkeran ja vaatimattoman kellosepän luokse pappi.Tämä pappi halusi tiedustella voisiko tässä kodissa kokoontua rukouspiiri, jossa rukoiltaisiin Jerusalemin rauhan ja juutalaisten pelastuksen puolesta. Kelloseppä oli valmis toteuttamaan tuon erityisen sekä tuohon maailmanaikaan hyvinkin erikoislaatuisen pyynnön. Tästä lähtien Joka viikko kokoontui tähän Barteljorisstraatin varrella sijaitsevaan kelloseppäperheen kotiin kristittyjä rukoilemaan juutalaisten pelastuksen sekä Jerusalemin rauhan puolesta.
Toisen maailmansodan aikana tämä satavuotias kelloliike oli edelleen saman perheen, ten Boomien omistuksessa. Edelleen sen seinien sisäpuolella kokoontuivat kristityt rukoilemaan. Saksan miehittäessä Hollantia, tämä pieni lämminhenkinen koti ja sen perheenjäsenet nousivat rohkeasti Jumalan suunnitelmaan. Sadat juutalaiset pelastuivat tämän perheen toimiessa mm. osana salaista maanalaista verkostoa. Satumaisen sokkeloiseen kotiin rakennettiin myös kätköpaikka, jonka ansiosta kuusi juutalaista pelastui sinä päivänä, kun ten Boomin perheenjäsenet vangittiin ja osa heistä vietiin lopulta keskitysleirille.
Keskitysleirin kauhuista selvisi hengissä perheen tytär, Corrie ten Boom. Corrien elämänkokemusta huokuvat sanat iskevät tänään meihin syvemmälle. Corrie ei ole enää keskuudessamme, mutta hän jätti tässä uhkakuvia ja sotaa huokuvassa maailmassa eläville tärkeän viestin:
”Sen tähden menneisyys on olemassa. Jokainen kokemus, jonka Jumala meille suo, on täydellistä valmennusta tulevaisuutta varten, jonka ainoastaan Jumala tuntee.”
Corrien ja hänen perheensä elämää sekä tarinoita on tallennettu useiden kirjojen sivuille, elokuviksi sekä teatterilavoille. Suomessa nähdään tämä kuolematon tarina ensimmäisen kerran teatterilavalla Seinäjoella, Seinäjoen kristillisen harrastajateatterin toimesta lokakuussa 2023.
Kristillinen teatteri haluaa tuoda näyttämölle tämän pienen perheen suuren tarinan. Kelloseppäperhe ten Boomien tarina sekä miljoonien toisessa maailmasodassa kuolleiden sekä juutalaisten kohtalo ei saa unohtua koskaan!
– ohjaaja Terhi Gröhn –
Odotamme sinua! Tervetuloa!
Linkistä avautuu lisää kuvia Kätköpaikka-näytelmästä á la Timo Saloranta:
https://molla.kuvat.fi/kuvat/K%C3%A4tk%C3%B6paikka%20Corrie%20ten%20Boomin%20tarina/
Lea on kuvitteellinen tarina Luukkaan evankeliumin Sakkeuksen elämästä. Aleksis Kivi on käsitellyt näytelmässä omalle aikakaudelleen poikkeuksellisella tavalla naisen asemaa. Mitä tapahtuu, kun Nasaretin mies saapuu kaupunkiin?Ennen Lea- näytelmää nähdään Timo Kankaisen käsikirjoittama prologi, joka virittää tulevan näytelmän teemoihin ja käyttää värikkäästi hyväksi esittävän taiteen eri muotoja: laulua, liikettä, runoa ja raamatullisia sisältöjä.
Su 10.10.2021 klo 14 ensi-ilta
(pe 15.10.2021 klo 19 peruttu sairastapauksen vuoksi)
(su 17.10.2021 klo 14 peruttu sairastapauksen vuoksi)
su 24.10.2021 klo 14
pe 29.10.2021 klo 19
la 30.10.2021 klo 18
pe 5.11.2021 klo 19
su 7.11.2021 klo 14
pe 12.11.2021 klo 19
la 13.11.2021 klo 18
pe 19.11.2021 klo 19
su 21.11.2021 klo 14
la 27.11.2021 klo 14
Ohjaaja: Timo Kankainen
Lea: Kati Laaksoharju
Sakeus: Kimmo Rantanen
Joas: Petri Portti
Aram: Tarmo Kalmari
Ruben: Jaakko Pihlajamäki
Nuori mies: Mikael Uusitalo
Rakel: Anni Siikaniemi
Ester: Elina Koski
Judith: Roosa Mustikkamaa
Mirjam: Anni Vehkaoja
Hannah: Katriina Sahlberg
Kuvat: Timo Saloranta (kuvaa klikkaamalla näkee koko kuvan)
Käsikirjoittajan mietteet
Kirkossa luettiin Matteuksen jouluevankeliumi. Minulle tuli tunne, että Matteus kertoo tapahtumat Joosefin kautta ja Luukas taas Marian kautta. Nämä kaksi näkökulmaa yhdistämällä syntyy kokonaiskuva tapahtumista. Sen kuvan olen halunnut Joosefin Joulussa välittää.
Raamatunkin tekstit jättävät aika vähälle tunteiden kuvaukset. Tapahtumat kerrotaan pelkistetysti sellaisina kuin ne ovat, eikä muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta juurikaan kuvailla niitä mielen myllerryksiä, joita Jeesuksen elämä ja toiminta on väistämättä lähellä olevissa aiheuttanut, ihan Jeesuksen syntymästä asti. Joosefin Joulun tavoitteena on tuoda näyttämölle elävät ihmiset ja todet tunteet.
Vaikka näytelmän nimihenkilö on Joosef, kertomuksen fokuksessa on Jeesus, Kuninkaamme ja Vapahtajamme. Rukoukseni on, että tämä joulunäytelmä suuntaa ajatuksemme Häneen, Hänen rakkauteensa meitä kohtaan.
-Jaakko Pihlajamäki-
Kuvaa klikkaamalla näkee koko kuvan
käsikirjoitus: Jaakko Pihlajamäki
ohjaus: Maiju Vainionpää
Näyttelijät:
Joosef: Pauli Hentilä
Maria: Heidi Poikonen
Joosefin isä, paimen, tietäjä: Kimmo Rantanen
Joosefin äiti, Hanna: Mirjami Rantanen
Marian isä, Simeon, mies: Jaakko Pihlajamäki
Marian äiti, nainen: Katriina Sahlberg
enkeli, mies: Kai Loikkanen
paimen, tietäjä: Petri Portti
paimen, tietäjä: Jukka Laaksonen
nainen, kätilö: Kati Laaksoharju
Takana on kymmenen kuukauden työ, pari sataa harjoitustuntia, kahdeksan esitystä. Edessä vielä kolme esitystä ja näillä näkymin se on sitten siinä. Projekti ”Isä Camillo ja Peppone” menee ainakin lepoon, jos ei siirry kokonaan muistojen joukkoon.
Kun harrastajateatteri tekee näytelmän, siihen liittyy aina iso sitoutuminen. Meidän on oltava sitoutuneet siihen joukkoon, joka näytelmän tekee. Yhdenkin lenkin pettäminen johtaa siihen, että kaikkien muiden työ valuu hukkaan.
Kun uskova lähtee evankeliumin työhön, johon kokee saaneensa kutsun, siihen liittyy niin ikään iso sitoutuminen. Ei Jumalan kutsusta voi hypätä pois ensimmäisten väsymisten tai pettymysten kohdatessa, vaan kutsumustietoisuus saa aikaan sisäisen pakon jatkaa katse kiinnitettynä Herraan Jeesukseen.
Kristillisen Teatteriyhdistyksen näytelmissä toteutuu kumpikin näistä sitoutumisista. Siksi otamme sekä harjoituksemme että esityksemme aina hyvin tosissamme. Jokaisen kokoontumisen alussa tiimimme yhtyy rukoukseen, jossa pyydämme Jumalan läsnäoloa ja johdatusta. Itse näyttelijän työn tahdomme tehdä niin hyvin kuin vain osaamme, Jumalan kunniaksi.
Jo melkein vuosi sitten piti luvata, että jos vaan hengissä ollaan, mikään inhimillinen ei estä olemasta näyttämöllä lokakuun 24 päivä ja sen jälkeen vielä kymmenen kertaa. Työmäärä, jonka lupauduimme tekemään näytelmän valmistamiseksi, on ollut jopa suurempi kuin ammattiteatterin. Me joudumme viidellä harjoituksella nimittäin opettelemaan sen, minkä ammattilainen omaksuu yhdellä kerralla,Itselleni kristillinen teatteri on ollut osa hengellistä tehtävääni jo 14 vuotta. Kaikki alkoi Vapaakirkon kesäjuhlilta 1996. Camillo on kuudes näytelmä, jossa näyttelen. Vaikka näytteleminen vaatii aika paljon aikaa ja sen myötä monia muita tekemisiä joutuu karsimaan, kyllä se on myös palkitsevaa. Niillä ihmisillä, joiden kanssa saa näytelmän tehdä, on iso merkitys sille, että näytteleminen innostaa. Näyttämöllä on pakko luottaa toiseen ja tarvittaessa myös auttaa toista, jos tälle vaikka sattuu black out, muistikatkos. Oma onnistuminen on kiinni näyttelijätoverin onnistumisesta. Paine, joka niin harjoituksissa kuin esityksissäkin on, tuo ihmisestä esille sellaista todellista luonteen särmää, joka muuten saattaisi jäädä näkemättä. Kun Jeesus lupaa uskovalle satakertaisesti veljiä ja siskoja, niin näytelmätiimissä nämä veljeydet ja siskoudet ovat aika todellisia.Toki ekstraplussaa itselleni on se, että näyttelemisessä olen Anneni kanssa löytänyt yhteisen taideharrastuksen. Minulla on ollut ikuinen trauma epämusikaalisuudestani, joka on estänyt sillä alalla yhteisen tekemisen, mutta näyttelemisessä olemme enemmän samalla viivalla.
Toinen tärkeä kokemus näyttelemisessä on oman itsensä täydellinen unohtaminen. Jo keskittymisvaiheessa ja erityisesti näyttämöllä unohtuu kokonaan, että kuka minä olen, mikä minä olen, missä minä olen. Näyttämöllä on kokonaan siinä näytelmän roolissa, on vain näyttämö ja kanssanäyttelijät. Yleisökin katoaa; näyttämön valot aika tehokkaasti rajaavat ajatukset vain näyttämölle.
Kolmas hyvä kokemus on se, kun aistii, että näytelmä upposi katsojiin. Jos vielä näytelmämme synnyttää jotain hengellistä pohdintaa yleisössä, ei todellakaan koe uhranneensa aikaansa harjoituksiin ja esityksiin turhan takia.
Nyt kun Camillo sulkeutuu ja Pepponen rooli jää tukan mustan värin haalistuessa vain hyväksi kokemukseksi, tuntuu vähän haikealta, mutta myös helpottavalta. Aikaa riittää taas ehkä vähän muuhunkin. Mutta sen tietää, että kun teatterimme Kristy taas löytää uuden näytelmän ja rooleja ruvetaan jakamaan, taas alkaa elää ajatus, että löytyisiköhän sieltä joku tehtävä minullekin.
Jaakko Pihlajamäki
Toveri pormestari Peppone
Upeaa teatteria
Matkani Seinäjoen Wanhalle Teatterille, nykyiselle Nuorisokeskukselle, sunnuntaina 24.10. ei ollut turha. Sain yhdessä täpötäyden katsomon kanssa jakaa varsin riemukkaan ja upean teatterielämyksen.
Seinäjoen Kristillisen Teatteriyhdistyksen Nuorisokeskuksella esittämä Timo Kankaisen ohjaama Isä Camillo ja Peppone oli vauhdikas, rytmikäs, hauska ja oivaltaen ohjattu ja näytelty.
Joukkokohtaukset olivat täysin ammattilaista tasoa, ellei välillä ylikin, ja monet koomiset dialogit toimivat hyvin: erityisesti nuorenparin riitely ja rakkaus oli hykerryttävän hauska, ja isä Camillon naama venyi riemastuttavaan virneeseen. Oivana vastaparina hänelle oli kommunisti Peppone.
Kaikki osaset toimivat ja harrastajateatterin yleisimmät kuopat: hitaus, kankeus ja epäluontevuus ylihypättiin komeasti.
Kiitos koko hyvin yhteennäyttelevälle ryhmälle ja onnea tulevillekin esityksille. Kiitos myös Seinäjoen kaupunginteatterille sykähdyttävästä Laitakaupungin Ladyistä.
Seppo Heinola
TAMPERE
Kristy on valmistanut Teille nyt yhdeksännen näytelmänsä. Kuten produktioitamme yleensä, on tätäkin valmisteltu rukoillen. Olemme kokeneet moninaista siunausta (ja joskus vastustakin) matkalla, johon jokainen näytelmän valmistamiseen vaikuttanut on saanut osallistua. Isä Camillo ja Peppone – näytelmän sanomassa on inhimillisyyttä, joka samalla paljastaa pari tärkeää seikkaa. Ensiksi: Vilpittömyys ja avoimuus Jumalan edessä on ihmisen ainoa mahdollisuus. Samalla paljastuu evankeliumin tosiasia. Kun Isä katsoo meitä Jeesuksen kautta, olemme vapaita. Toiseksi: Jumalan siunaus ja Jeesuksen rakkaus kestävät ihmisten omien yritysten ja erehdysten aiheuttamat vahingotkin. Isä Camillo osoittautuu melkoiseksi itsensä puolustajaksi ja tekojensa selittelijäksi siitä huolimatta, että tietää Jumalan kuitenkin puuttuvan hänen toimiinsa. Camillo ymmärtää omien vaiheidensa kautta merkittävän periaatteen: Ihmisen elämällä on merkitystä, kun hän kokee olevansa lähimmäiselleen tarpeellinen. Niin – silloinhan ihminen on Jumalan käytössä.
Nautinnollista teatterielämystä!
Kimmo Rantanen, Kristy ry:n puheenjohtaja
Joulukuussa 2009 kiitin KRISTY:n hallitusta ja sen Grand Old Ladya, Anna-Liisa Tiensuuta luottamuksesta, kutsusta yhteiselle matkalle talvesta syksyyn Giovanni Guareshin mestarillisen komedian mukana.
Luettuani tuolloin näytelmän uskoin sen sisällön olevan jokaisen inhimillisen olennon vuoropuhelua Jumalansa kanssa. Vuoropuhelua oikean ja väärän erottamiseksi toisistaan. Kukin oman kokemusmaailmansa kautta.
Tämän joulukuussa alkaneen matkan jälkeen, nyt lokakuun 24 päivä 2010 olen edelleen vakuuttunut asiasta.
Tämä upea ja ahkera harrastajateatteriryhmä on työskennellyt uskomattoman sitkeästi talven ja kevään kesäkuun loppuun, sekä elo- syys- ja lokakuun voidaksemme saattaa nautittavaksenne tämän näytelmän. Arjen leipätöiden päätyttyä, päivä päivän ja viikko viikon jälkeen ryhmän jäsenet ovat kiiruhtaneet aluksi talven lumilla Törnävän koulun ruokasaliin harjoituksiin. Myöhemmin sitten Nuopparille, joka on valtavan innoituksen kapasiteetilla kuormattu, useiden harrastelijaryhmien tuottaessa täällä esityksiään yleisölle nautittaviksi. Minun on tunnustettava, että olen imenyt näyttelijöiden allakoista jokaisen mahdollisen tyhjän tilan, saadaksemme tämän 18 roolihahmoa käsittävän näytelmän tarjoiltavaksi Teille arvoisa yleisömme.
Nöyryys työskennellä yhteisellä – Jumalan sanan asialla – on ollut tässä ryhmässä koskettavaa.
Näytelmä on syntynyt työn keskeltä. Isä Camillo ja Peppone- tarina valmistui sodan raunioiden henkisestä ja hengellisestä uudelleenraivauksen maisemasta 1947. Aloittaessamme harjoitukset emme tienneet esiintymistilan edessä olevasta remontista. Elokuulla, palatessamme viimeistelyharjoituksiin Nuopparille, saimme taustaääneksi remonttisvengin. Aivan kuin johdatusta on tällä kertaa KRISTY:n näytelmävalinnan sisältö; Nuopparin raivaus uusittuun kuosiin kaupunkilaisten ja maakunnan väestön henkisen hyvinvoinnin ylläpitämiseksi.
Luoja on melkoinen dramaturgi tehdessään näytelmää isompia käsikirjoituksia.
Minulle kenties isoin lupaus ISÄ CAMILLO JA PEPPONE – tarinassa on huumorintajuinen ja ymmärtävä Jeesus. Hänellä on kyky asettua jokaisen ihmisen puolelle. Kyky tietää, tuntea ja vaistota kokonaisuus. Kyky olla mukaan ottava ei pois sulkeva. Tässä asiassahan me ihmispolot olemme hyvin vajavaisia. Tässä näytelmässä jokaisella ihmisellä, papillakin, joka hänkin on vain ihminen, on oikeus olla erehtyväinen, kyselevä ja joka päivä Jumalan uudestaan kohtaava, samantasoisesti paimennettaviensa kanssa. Näin hänellä on myös mahdollisuus kohdata paimennettavansa ”silmien” tasolta.” Ei ylhäältä päin asennoituvana. Asettua Jumalan eteen tasavertaisena seurakuntalaistensa kanssa.
Päivän vain ja hetken kerrallansa…….
Kristillinen Teatteriyhdistys, jonka näyttelijänä olen ollut nyt jo 15 vuoden ajan, on keväästä asti harjoitellut näytelmää ”Rakkaus tulessa”. Se kertoo 1800-luvulla vaikuttaneesta Lauri Stenbäckistä. Näytelmän on kirjoittanut kirjailija Tytti Issakainen. Esityksemme ohjaa Timo Kankainen, jonka kanssa teatterimme toteutti myös edellisen Isä Camillo –produktionsa. Ensi-ilta on helmikuussa, Runebergin päivänä. Taas vaan piti minunkin mukaan päästä. Tämä on urani seitsemäs näytelmä.
Täytyy tunnustaa, että Stenbäckistä tiesin hyvin vähän ennen tätä hanketta. Koulun kirkkohistoriassa hän oli varmaan ollut esillä herännäisyyteen liittyvänä nimenä, mutta sellaisena hän jäi Paavo Ruotsalaisen ja Niilo Kustaa Malmbergin varjoon.
Stenbäck syntyi Kuortaneella 1811 ja kuoli Isossakyrössä 1870. Hän oli pappi ja runoilija. Runokokoelma ”Dikter” yksi Suomen kirjallisuushistorian tärkeitä teoksia. Stenbäck teki kaksi väitöskirjaa: Ensimmäinen oli teologinen, mutta se hylättiin arkkipiispa Melartinin vaatimuksesta. Syynä ei ollut sen tieteellinen taso, vaan se, että Stenbäckille ei haluttu avata mahdollisuutta päästä opettamaan tulevia pappeja. Toiseen väitöskirjan Stenbäck kirjoitti myöhemmin kasvatustieteen alalta ja hän olikin sitten lyhyen aikaa kasvatustieteen professorina.1855 Stenbäck tuli Isonkyrön kirkkoherraksi.
Stenbäck joutui vaikeuksiin sivistyneistön ja papiston parissa, koska hän oli omaksunut pietistisen käsityksen uskon opista. Pietismiä voisi tällainen kyseiseen liikkeeseen jotenkin itsekin lukeutuva kuvailla siten, että kristinuskon asiat otetaan tosissaan. Pietismi korostaa jokaisen henkilökohtaisen uskonelämän merkitystä, kilvoitusta ja parannuksentekoa.
Pietismi ei ollut Stenbäckille itsellensäkään helppo asia, sillä sen vuoksi runoilija ja Jumalan palvelija joutuivat hänessä törmäyskurssille. Tästä ristiriidasta ”Rakkaus tulessa” –näytelmä ottaa draamallisen voimansa.
Minulla on tässä näytelmässä pienehkö rooli, jos sitä mittaa näyttämöllä olon määrällä. Tarinan kannalta se on toki tärkeä ja antaa kyllä myös näyttelemishaastetta aivan riittävästi, koska ne hetket, mitä näyttämöllä olen, minussa pitäisi olla sellaista voimaa ja auktoriteettia, että nousen hallitsemaan näytelmän tapahtumia.
Kun on kahdessa edellisessä näytelmässä ollut isossa roolissa, sopeutuminen siihen, että nyt toiset hoitavat päätehtävät, ei tunnetasolla ollutkaan minulle ihan mutkatonta. Järki sanoo, että nykyiseen elämäntilanteeseeni pienempi rooli sopii erinomaisesti. Mutta jonkunlainen kateus nousee mieleen, kun muut harjoittelevat ja itse on vain kotona tai muissa riennoissa. Nöyryyttä tämä opettaa ja ehkä sinänsä auttaa jotenkin kasvamaan myös näyttelijänä.
Tiimimme on nyt aika erilainen kuin aikaisemmin: paljon nuoria näyttelijöitä. Sen olen jo harjoituksissa nähnyt, että päärooleissa olevat saavuttavat ilmaisussaan tason, jota pelkästään sitä teatterista kiinnostuneen kannattaa tulla katsomaan. Kun sitten vielä tähän lisätään eriomainen käsikirjoitus ja ohjaus, onkin koossa paketti, joka katsomiskokemuksena kilpailee menestyksekkäästi minkä tahansa ensi kevään näytäntökaudella Seinäjoella esitettävän näytelmän kanssa.
Jaakko Pihlajamäki
konkariharrastaja
Kahdestoista näytelmä, Ensi-ilta 31.10.2017
Kuopion piispa Jari Jolkkonen on todennut ”Martti Luther ja hänen perintönsä ovat kristikunnan yhteistä omaisuutta. Reformaation merkkivuosi haastaa suomalaisia pohtimaan, mistä luterilaisessa uskonpuhdistuksessa oli kysymys ja mikä on sen pysyvä merkitys nyt ja tulevaisuudessa.”
Me Kristyläiset haluamme liittyä tähän merkkivuoden yhteiseen pohdiskeluun valmistamalla teesien naulaamisen merkkipäivänä 31.10.2017 ensi-iltaan valmistuvan Harri Raittiin kirjoittaman ja allekirjoittaneen Kristylle sovittaman näytelmän LUTHER.
Tämän esityksen kautta Kristy on osaltaan mukana reformaatiota juhlistavassa maailmanlaajuisessa tapahtumassa.
Vuonna 2013 luterilaisten ja katolilaisten julkaiseman yhteisen asiakirjan mukaan katolilaiset iloitsevat yhdessä luterilaisten kanssa siitä, että uskonpuhdistus asetti ilosanoman Jumalan armosta Jeesuksessa Kristuksessa kirkon julistuksen ja toiminnan keskipisteeksi. Luterilaiset puolestaan ilmaisevat surunsa siitä, että reformaatio johti kirkon näkyvän ykseyden särkymiseen, mikä ei ollut kenenkään tarkoitus. Siksi riemuvuoden sijasta puhutaan nöyremmin merkkivuodesta.”
Voimme olla vakuuttuneita, että Martti Lutherin kuuluisimman virren ”Jumala ompi linnamme” laulavan sydämen tunteiden riemu, lohtu usko ja armon runsaus täyttävät kirkot holvistoineen kuluvana vuonna ympäri maailman. Virsi soi sydämen tasolla täyteläisempänä ja runsaampana kuin konsaan ennen. Myös Seinäjoen Nuorisotalon holvit vahvistetaan ja valetaan syksyllä tämän jylhän virren sanomalla ja sävelillä lähes kahdenkymmenen näyttelijän ja kuorolaisen matkalla erääseen historialliseen tapahtumaan.
Välillä oman isänsäkin hyväksyntää tavoitellen Luther kamppailee syvissä synnintunnoissa kohdaten lopulta tornikokemuksensa riemussa Jumalan täydellisen armon, lohdun ja pelastusvarmuuden. Karheasti, mutta vilpittömästi Jumalan armollisuutta etsivää Martti Lutheria näyttelee Tarmo Kalmari. Kuluvana vuonna Kalmari näyttäytyy pääosassa Pariisin elokuvajuhlille valitussa , Tomi Saarijärven ohjaamassa elokuvassa Hukkakaurat.
Luther näytelmässä ovat mukana myös mm. Anni Siikaniemi, Elina Kalliovalkama, Maiju Vainionpää, Risto-Pekka Alhainen, Jaakko Pihlajamäki, Kimmo Rantanen, Petri Portti, Timo Kankainen, Mikko Jouppi, Hannu Malkamäki. Kristyn näyttelijäkunnan olen oppinut tuntemaan hyvinkin ”ekumeenisena” sillä näyttelijäkunta koostuu monen kirkkokunnan jäsenistä. Koen LUTHER- näytelmän asettuvan seurueen hengelliseen pyrkimykseen löytää ja tutustua toinen toisemme toisistamme huolimatta. Kristyläiset haluavat lähestyä yleisöään Jumalan armoon ja Jeesuksen uhrilahjaan luottaen.
Ohjaaja Timo Kankainen
Näyttelijät
Martti Luther: Tarmo Kalmari
Katariina von Bora: Maiju Vainonpää
Johannes Bugenhagen: Risto-Pekka Alhainen
Walburga Bugenhagen: Anni Siikaniemi
Lucas Cranach: Hannu Malkamäki
Barbara Brengebier: Elina Kalliovalkama
Paavi: Jaakko Pihlajamäki
Pyhä Pietari: Mikko Jouppi
Munkkiveli Frans: Petri Portti
Munkki Tetzel: Kimmo Rantanen
Johannes Eck, Keisari Kaarle V: Timo Kankainen
Kuorolaisia: Maija Haapakoski, Katariina Saarela, Tuula Koskimies-Hautaniemi, Katriina Sahlberg, Eija-Tuulikki Toikka
Yhdestoista näytelmä – Esitetty vuonna 2015
Tervetuloa Kristyn vaihtoehtoiseen tangofinaaliin. La Cunbarcitan ja Tulisuudelman sävelten maailmaan. Yli kaksikymmentä vuotta, aluksi urheilutalolla sittemmin Seinäjoen Areenalla on valittu tangokuninkaallisia. Kaupunkimme on kasvanut television kautta valtakunnalliseksi tangokaupungiksi. Rock kaupungin status Seinäjoella on ollut jo vuosikymmenet. Nyt tangofinaalin tutut sävelet täyttävät myös nuorisokeskuksen, joka saa oman tangokuninkaallisensa Niilo Puustin.
Kristyläisen Pihlajamäen Jaakon fiktiivinen tangolaulaja on kuitenkin häviäjän, Harri Hangan tarina. Kristyn mandaattia on olla siellä missä etsitään jotain enempää kuin pokaalit ja palkintorahat, kunnia ja maine, joiden kantaminen pitemmän päälle lienee varsin raskasta. Elämä voitonhuumassa useimmiten kestää vain pienen hetken. Hetket tuovat usein muassaan kateuden ja keinojen kaihtamattomuuden. Yksinäisyyden. Huonon oman tunnonkin. Jotain aivan muuta kuin voittoa hakemaan lähtiessä haluttiin saavuttaa. Uskoisin tuon kaiken olevan eräänä ehtona hetkelle jolloin katse voi nousta ohi ihmismielen itseriittoisuuden. ”Olen särkynyt…” Nämä ajatukset johtolankanani olen ottanut kiitollisuudella vastaan tämän työn, toimia ikään kuin Ison Pääohjaajan apulaisena, jonkinlaisena koordinaattorina matkalla Tangolaulajan tarinassa. Kiitollisena jokaiselle näyttelijäryhmän jäsenelle, musiikin taltioneelle Veli Hakalalle ja Sanna Ågrenille, koko porukalle. Olin onnellinen Armi Ahovaaran suostuessa tuomaan loistavan puvustajan ammattitaitonsa yhteiselle matkallemme. ”Kun hän näki väkijoukot, hänet valtasi sääli, sillä ihmiset olivat näännyksissä ja heitteillä kuin lammaslauma paimentansa vailla” (Matt. 9:36)
Henkilöluettelo
Käsikirjoitus: Jaakko Pihlajamäki
Ohjaus : Timo Kankainen
Harri Hanka: Risto-Pekka Alhainen
Elina Hanka: Elina Toivonen
Eikka tuomi: Kimmo Rantanen
Niina: Taina Nummijärvi
Amanda: Tarja Mustalammi
Niilo Puusti: Tarmo Kalmari
Saara: Minna Aho
Tauno, Ile Vainio: Jukka Laaksonen
Toimittajat: Heidi Poikonen, Petri Portti, Jaakko Vähämäki
Baarimikko, presidentti: Tarmo Kalmari
Presidentin rouva: Minna Aho
Nainen: Terhi Katila
Seurakuntalaisia/tangokansaa: Tarja Mustalammi, Terhi Katila, Tarmo Kalmari, Roosa Pajunen, Veera Pajunen, Heidi Poikonen, Petri Portti, Jaakko Vähämäki
Laulujen sovitukset: Sanna Ågren
Jouset,haitari,piano: Sanna Ågren
Äänitys, Basso: Veli Hakala
Lyömäsoittimet: Mikko Mäki-Jyllilä
Kitara: Miikka Koskinen
Laulu: Pauliina Happonen, Anniina Ylinen
Taustalaulu: Leena Saunanen, Sanna Ågren
Puvustus: Armi Ahovaara
Äänet: Rauno Liukkonen, Juho Jaatinen
Valot: Teemu Koskinen
Studiokuvat: Jussi Metsäpelto
Tuotanto: Maiju Vainionpää ja Leena Ylimäki
Kymmenes näytelmä. Esitetty v. 2013.
Käsikirjoitus: Tytti Issakainen
Ohjaus: Timo Kankainen
Sävellykset: Heini Kataja-Kantola
SUOMEN KANTAESITYS
”Rakkaus tulessa” on kirjailija Tytti Issakaisen kirjoittama näytelmä Isonkyrön kirkkoherra Lars Stenbäckin elämästä.
Lauri Stenbäckin kilvoittelu runoilijalahjansa sekä uskonnollisen vakaumuksen kanssa on ollut Hänen noustuaan herännäisyyden johtohahmoksi ennen 1800-luvun puoliväliä tapahtui eräs merkittävimmistä yhteentörmäyksistä kulttuurin ja kristinuskon välillä. Johan Ludvig Runeberg otti kärkevästi kantaa mm. Stenbäckin edustamaan pietistiseen uskonsuuntaan. Väittelyllä oli tuohon aikaan suuri uskonnollinen ja yhteiskunnallinenkin merkitys.Myös Elias Lönnrot oli ilmaissut julkisesti samankaltaisia tuntemuksia kuin J.L.Runeberg. Lauri Stenbäck koki nämä kannanotot hyökkäyksinä omaa persoonaansa ja vakaumustaan vastaan. Ne jättivät arvovaltaisten henkilöiden lausumina sisäiset arvet Laurin elämään. Lapsuuden ulkoiset arvet, ensin päälle kaatuneesta kiehuvasta vedestä, myöhemmin isorokosta, revittiin aikuisuudessa kuvainnollisesti rikki, kun Vaasan palossa tuhoutuivat kaikki hänen kirjansa. Tuon ajan myrskyisässä yliopistoelämässä Stenbäck tutustui Närpiön kirkkoherran poikaan Johan Jakob Östringiin. Miehet olivat kumpikin oman tiensä kulkijoita, etsijöitä nuoruuden kipujen keskellä. Stenbäckin ja Östringin välille kehkeytyi poikkeuksellisen syvä ystävyys, joka päättyi kuitenkin lyhyeen Östringin kuoltua tuberkuloosiin vain 25-vuotiaana. Jälleen Lauri koki elämäänsä polttavan kosketuksen. Stenbäck ei koskaan toipunut tämän ystävyyden menetyksestä.
Tytti Issakainen (s.1949) on näytelmissään käsitellyt kansallisen historiamme arpia. Issakainen palauttaa ilmiöitä juurilleen ja auttaa nykysukupolvea eri taustoista lähteneiden prosessien ymmärtämisessä mahdollistaen asioiden sovinnollisen käsittelyn. Kristillisen teatteriyhdistyksen harrastajanäyttelijät nostavat Rakkaus tulessa -näytelmän toteuttajina esiin palasen kulttuuri- historiaamme ja haluavat palvella yleisöä, jotta voitaisiin ymmärtää, mitä tulinen taistelu merkitsi pohjalaisen herännäisjohtohahmon, Lauri Stenbäckin elämänkaaressa.
Timo Kankainen (s.1946 ) on tehnyt mittavan työn näyttelijänä Suomen teatteritaiteessa. Hän on ohjannut myös useita runoteoksia. ”Rakkaus tulessa” on Kankaisen toinen ohjaus Kristilliselle teatteriyhdistykselle. ”Isä Camillo ja Peppone” näytelmää esitettiin Seinäjoella 2010 ja 2011.
Ilmajoen kanttori Heini Kataja-Kantola on säveltänyt kantaesitykseen neljä Stenbäckin runoa. Körttikuorolaiset osallistuvat osaltaan näytelmän toteuttamiseen.
KÄSIKIRJOITUS: Tytti Issakainen
OHJAUS: Timo Kankainen
SÄVELLYKSET: Heini Kataja-Kantola
NÄYTTELIJÄT:
STENBÄCK, Lauri Stenbäck: Kimmo Rantanen
LAURI, nuorena ylioppilaana:Ali Ahovaara
LASSE, Lauri Stenbäckin ääni:Erik Mende
JANNE, isoveli, ääni:Jaakko Seppä
EBBA, Stenbäck Laurin puoliso:Marja Mäkelä
EBBA, nuorena/JENNY:Kristiina Karhu
JAKKKUS, Stenbäc:Alexander Aasa
ÄITI, Laurin äiti, ääni:Henna Jousmäki
ISÄ, Laurin isä, ääni:Jaakko Pihlajamäki
CHARLOTTA, nuorena:Heidi Poikonen /Anniina Nieminen
CHARLOTTA, aikuisena:Henna Jousmäki
LAURA, pienenä:Sini Poikonen /Elina Lehtinen
LAURA, aikuisena:Anni Siikaniemi
JANNE, Laurin veli ylioppilaana:Jaakko Seppä
PROFESSORI:Jaakko Pihlajamäki
RUNEBERG, Johan Ludvig:Samuli Koskela/Jukka Laaksonen
FREDRIKA, ed.puoliso:Heli Villikka
YLIOPPILAS:Alexander Aasa
YLIOPPILAS:Jaakko Vähämäki
VON ESSEN, Laurin ystävä:Teemu Vola
ÖSTRING, Johan J. Laurin sydänystävä:Petri Portti
VARTIOSOTILAS:Mikko Jouppi
TOHTORI, ääni:Mikko Jouppi
KOULUPOIKIA:Erik Mende
Alexander Aasa
Jaakko Vähämäki
Sini Poikonen /Elina Lehtinen
KUISKAAJA:Mirjami Rantanen
LAVASTUS:Karmo Mende
VALOT:Teemu Koskinen
ÄÄNET:Rauno Liukkonen
PUVUSTUS:Aili Ahero
MASKEERAUS:Liina Kuuksman
TARPEISTO:Aili Ahero, Minna Aho
KÖRTTIKUORO:
Anneli Nyrhinen
Minna Kurunsaari
Aino Yli-Sirniö
Annikki Peltonen
Markus Ristimäki
Mikko Hautala
Olavi Viitala
Hannu Kuoppala
Heikki Koivisto
Ohjaajan assistentti: Marja Mäkelä
Lipunmyynti/talous:Helinä Jouppi
Tuotanto: Helinä Jouppi, Marja Mäkelä
Lauri Stenbäck avioitui vuonna 1840 Ebba Arppen kanssa. Ajan heränneiden tapaan Stenbäck katsoi, että liiton solmimiseen ei tarvittu eroottista leiskuntaa, yhteinen uskonnäkemys riitti.
Ebba oli hiljainen ja kärsivällinen nainen. Kärsivällisyyttä tarvittiinkin lapsenomaisen suorapuheisen, tunteissaan kiivaan ja sairastelevan miehen kanssa.
Avioliitto jäi lapsettomaksi, mutta Stenbäckeillä oli kasvattilapsia. Puolisot kiintyivät toisiinsa ja kunnioittivat toisiaan. Stenbäck totesi viimeisinä vuosinaan, ettei hän koskaan ollut tuntenut rakkautta Ebbaa kohtaan, mutta on ajan mittaan viihtynyt hänen seurassaan yhä paremmin. Eikä kukaan osannut asetella hänen tyynyään niin kuin Ebba. Rakkaudentunnustus sekin.
Lauri Stenbäck vihittiin papiksi.
Hän toimitti innokkaasti Evangeliskt Veckobladia, Evankelista viikkolehteä.. Hän kirjoitti usein mieliteemastaan, valosta:
”Valoa, valoa, huudetaan edelleen, ja me yhdymme ilolla tähän huutoon. Mutta me etsimme korkeinta ainoastaan korkeimmasta. Me emme seuraa mitään kiiluvaa arkisoihtua, emme edes kaikkea korkeampaa valistusta halveksivan ja ylenkatsovan järjen yölampunvaloa, kaikkein vähimmin niitä virvatulia, jotka nousevat ylpeyden suosta ja luulottelun rämeistä. Me vaadimme Siionin valoa, totista valoa, josta Johannes todistaa, joka karkottaa kaiken pimeyden, valistaa kaikki henget ja täyttää säteillään iankaikkisuudet, Häntä, joka sanoi: ’Minä olen maailman valkeus.’”
Stenbäck kirjoitti myös suorasukaisen kriittisesti kirkosta ja ajan hengellisestä elämästä. Hänen äänenpainonsa olivat keisarinajan sensuurille ja kirkolle liikaa. Lehti lakkautettiin.
Stenbäck halusi myös pätevöityä yliopistollista viranhakua varten, mutta hänen väitöstyönsä joutui juonittelujen kohteeksi hänen uskonnollisen vakaumuksensa tähden. Väitös hylättiin.
Stenbäck luopui tieteellisestä urasta. Sen sijaan hänestä tuli vaasalaisen koulun rehtori 1846. Kasvattajana hän oli näkemyksissään aikaansa edellä. Valloittava, oppilaitaan rakastava opettaja kylvi koulupoikien mieleen rakkauden isänmaata kohtaan. Rehellisyyttä teroittava rehtori oli kylläkin suhteettoman ankara silloin, kun havaitsi oppilaan menetelleen vilpillisesti.
Stenbäck kokosi itselleen huolellisesti harvinaisen laajan kirjakokoelman. Mutta sitten Vaasan kaupunki paloi, ja tuli tuhosi Stenbäckin talon ja hänen arvokkaan kirjastonsa.
Vielä kerran Lauri Stenbäck pyrki yliopistomaailmaan. Ajan ilmapiiri oli nyt erilainen kuin 1840-luvulla. Hänen väitöksensä hyväksyttiin ja hänet valittiin Suomen ja Pohjoismaiden ensimmäiseksi kasvatustieteiden professoriksi vuonna 1855. Mutta tehtävä oli Stenbäckille pettymys, hän viihtyi yliopistossa vajaan vuoden. Toiveet muuttuivat tuhkaksi.
Stenbäck siirtyi kirkkoherraksi Isoonkyröön 1855, 44-vuotiaana. Seurakuntatyö osoittautui mieluisaksi. Hänen aloitteestaan paikkakunnalle perustettiin kirjasto ja kansanopetusta parannettiin.
Monet asiat muuttuivat. Stenbäck otti etäisyyttä herännäisyyteen. Hän arvosteli heränneitä muun muassa Paavo Ruotsalaisen – entisen hyvän ystävänsä – palvonnasta. Myös Stenbäckin kanta taiteeseen lientyi. Hänen pappilassaan musisoitiin ja nuoriso sai jopa pyörähdellä piirissä. Hänen toimestaan esitettiin Hoosianna-hymni ensimmäistä kertaa Pohjanmaalla. Nykysuomalaisille adventtihymni on rakas, mutta 1860-luvulla monet paheksuivat sen laulamista kirkossa – sehän ei ollut virsikirjassa. Akateeminen maailma muisti Stenbäckiä myöntämällä hänelle kunniatohtorin arvon (1857).
Lauri Stenbäck palasi runouden pariin virsirunoilijana. Hänet nimettiin ruotsinkielisen virsikirjan uudistuskomiteaan (1853) vanhan väittelykumppaninsa, Runebergin, kanssa. Yhteistyö ja ystävyyskin sujuivat, vaikka Stenbäck kritisoikin kollegansa virsiä pinnallisuudesta ja sanoi niitä ajatuksiltaan tyhjiksi.
Runeberg halvaantui. Stenbäck vei työn loppuun ja julkaisi oman virsikirjaehdotuksensa (1866). Hän joutui kuitenkin karvain mielin kokemaan, että suurin uhrauksin painatettu ehdotus ei saanut toivottua vastaanottoa eikä kirjan myynti peittänyt siihen käytettyjä kuluja. Myynnin tuloilla hän oli ajatellut perustavansa kansakoulun Isossakyrössä.
Lähes koko Isossakyrössä olon ajan vaikea keuhkosairaus pakotti Stenbäckin pysyttelemään pitkät talvet sisätiloissa. Pakkasilma poltti keuhkoja, joista toinen puoli oli tuhoutunut pelkäksi onteloksi. Hän saattoi katsella vain ikkunan takaa luontoa, josta hän aina ennen oli nauttinut.
Viimeisinä kuukausinaan hän menetti ajoittain myös näkönsä. Oli katseltava vain sisäistä valoa.
Huhtikuun 17. päivä 1870 oli pääsiäispäivä. Oli sellainen hetki, jolloin hän saattoi taas nähdä. Hänet autettiin keinutuoliin, joka oli nostettu pappilan ikkunan ääreen. Siinä hän katseli, miten Kyrönjoesta lähtivät jäät ja miten kevät ja valo voittivat kylmyyden ja pimeän.
Neljä päivää myöhemmin (21.4.1870) Lauri Stenbäck henkäisi viimeisen kerran. Voisi sanoa, että hänet kutsuttiin pääsiäisenä kotiin, sinne, missä loistaa ikuinen valo.
Runoilija, lehtimies, rehtori, professori, kirkkoherra, virsirunoilija…
Henkilönä Lauri Stenbäck oli vastakohtaisuuksia täynnä: äärimmäisen rakastettava ja herkkä, kaikkensa muille antava ja toisaalta suoruudessaan toisia haavoittava. Hän pyrki rehellisyyteen ja kilvoitteli elämässään ja uskossaan tinkimättömästi eikä päästänyt helpolla itseään eikä lähimmäisiään. Luonteensa mukaisesti hän etsi armollista Jumalaa. Viimeisinä päivinään hän sanoi muun muassa: ”Tahdon langeta Kristuksen jalkojen juureen ja kiittää häntä kaikesta – kaikesta.”
Sakari Topelius luonnehti myöhemmin Stenbäckiä: ”Hän oli palava sielu, täynnä rakkautta, silmitön sotiessaan sen puolesta, mitä piti oikeana.”
Tytti Issakainen
Teksti pohjautuu kirjoittajan puheeseen Lauri Stenbäckin 200-vuotisjuhlassa Kuortaneen Haapaniemessä 28.10.2011.
LÄHTEITÄ:
Eliel Aspelin-Haapkylä: Lauri Stenbäck. Toinen, tekijän korjaama laitos. Otava. Helsinki 1917.
Eliel Aspelin-Haapkylä: Muoto- ja muistikuvia III. Otava. Helsinki 1914.
C.G. v. Essen: Minnesteckning öfver Lars Stenbäck. Finska Litteratur-sällskapets tryckeri, Helsingfors 1870.
K. S. Laurila: Erään ikuisen taistelun muudan vaihe. Runebergin ja Stenbäckin välinen kiista aatehistoriallisessa valaistuksessa. Otava. Helsinki 1937.
Johannes Salminen – Lars Stenbäck: Dikter och prosa. Helsingfors Svenska litteratursällskapet i Finland 1974.
Lauri Stenbäck: Runot. Suomentanut Jaakko Haavio. WSOY. Porvoo 1973.
Lars Stenbäck: Dikter. Femte upplagan. Otava. Helsingfors 1899.
Kymmenes näytelmä – esitetty loka-marraskuussa 2010
Isä Camillo ja Peppone on italialaiskirjailija Giovanni Guareschin romaaneihin perustuva näytelmä, jossa keskushamoina on kommunistipormestari Pepponen ja sanavalmis kiistakumppani isä Camillo.
Näytelmä sijoittuu Italiaan, pieneen Boscaccion kylään aikana, jona ei vielä aakkosia tunnettu muualla, kuin sivistyneissä kaupungeissa. Täällä isä Camillo, tämä hurskas kirkkoherra yrittää parhaansa mukaan paimentaa laumaansa, taiteillen politiikan ja Kristuksen oppien välimaastossa. Syvällä Italian tasangoilla sijaitseva kylä on oma pieni maailmansa, missä voi tapahtua sellaista, mitä muualla ei satu. Tapahtumien keskipisteessä kyläläiset etsivät myös omia päämääriään ja sisäistä rauhaansa. Vajavaisten ihmisten yritykset löytää sisäinen rauha ovat monesti vilpittömiäkin ja tuovat tapahtumiin humoristisia piirteitä.
”Jos papit loukkaantuvat Isä Camillon takia, niin he saavat minun puolestani iskeä kynttilänjalan murskaksi kallooni; jos taas kommunistit suuttuvat Pepponen takia niin, katkaiskoot he vaikka seipään selkääni; mutta jos joku närkästyy Kristuksen puheesta,niin sille en voi mitään.
Tarinoissani ei puhu tavallinen Kristus, vaan minun Kristukseni, joka on minun omantuntoni ääni, mimun henkilökohtainen mielipiteeni, asia, jota ajan. Siksi sanonkin: ”Kukin toimikoon puolestaan, Jumala toimii kaikkien puolesta.”
Giovanni Guareschi
Käsikirjoitus: Giovanni Guareschi
Suomennos: Anja Samooja
Ohjaus: Timo Kankainen
Lavastus: Karmo Mende
Pukusuunnittelu: Aili Ahero
Puvustajat: Virpi Harju, Sari Pöytälaakso
Valot: Teemu Koskinen
Musiikkitehosteiden sovitus: Tapio Parkkinen
Äänet: Timo Ristilä, Jyrki Oksaharju
Äänentoisto: Rauno Liukkonen
Laulujen harjoittaminen: Anne Pihlajamäki
Tarpeiston hoito: Eija-Tuulikki Toikka
Kuiskaaja: Mirjami Rantanen
Meikkaaja: Anastasia Stelmak
Tuottaja / Käsiohjelma: Laura Jaakkola
Tuottaja / Liput: Milla Impola
Talous / Järjestely: Helinä Jouppi
Painatus: Offset Tekari
Kuvat: Laura Jaakkola, Sami Perälä
Musiikki: Garibaldin marssi, Virsi 338, Virsi 515
Näyttelijät:
Kristuksen ääni: Mikko Jouppi
Kirkkoherra Isä Camillo: Kimmo Rantanen
Pormestari Peppone Giuseppe Bottazzi: Jaakko Pihlajamäki
Bianca, hänen vaimonsa: Anne Pihlajamäki
Giuseppina-rouva, opettajatar: Anna-Liisa Tiensuu
Giacomino, lukkari: Jukka-Pekka Laaksonen
Piispa: Matti Kristola
Filotti, tilanomistaja: Esa Perttu
Gina, hänen tyttärensä: Elina Toivonen
Mariolino Ciro: Kimmo Tihveräinen
Brusco, propagandapäällikkö: Jussi-Pekka Kurikka
Smilzo, johtohenkilö: Marja ”Molla” Mäkelä
Barchini, kirjanpainaja: Helinä Jouppi
Biondo: Matti Kuivalainen
Binella, erotuomari: Matti Kristola
Vääpeli: Mikko Jouppi
Santarmi: Anni Siikaniemi
Pikku Filotti: Janetta Pöytälaakso
Vanha eukko: Anne Pihlajamäki
Stuntit: Virpi Perälä, Sami Perälä
Kahdeksas näytelmä, esitetty vv. 2007 – 2009
Kristillinen teatteriyhdistys ry. (KRISTY) tuo näyttämölle Lauri Kokkosen klassikon Viimeiset kiusaukset. Samalla Kristy juhlii 10-vuotista historiaansa. Kristyn tavaramerkkinä on aina ollut vahvan sanoman sävyttämät tarinat, joita ovat katsoneet jo tuhannet tyytyväiset katsojat. Tälläkin kertaa sanottavaa riittää. Viimeiset kiusaukset kuvaa herännäisjohtaja Paavo Ruotsalaisen kamppailua kuoleman kanssa. Se näyttää suuren miehen pienuuden. Samalla se osoittaa rakkauden tien, jossa voi vapautua varjojensa piinoista. Elämän ja kuoleman välissä syntyy armo. Viimeiset kiusaukset lupaa suuria tunteita suurien kysymyksien äärellä.
Se liikuttaa. Se herättää. Se kyseenalaistaa. Se vahvistaa. Näyttämöllä nähdään Kristyn perustajajäseniä, joiden rinnalle on löytynyt myös uusia lahjakkaita näyttelijöitä. Ohjaajan puikkoa on heiluttanut Kimmo Kovanen. Yksi hänen aikaisemmista töistään sai kunniamaininnan Harrastajateatterikesässä 2007.
Käsikirjoitus Lauri Kokkonen.
Ohjaus Kimmo Kovanen
Lavastus Kimmo Kovanen
Lavastuksen toteutus Ari Haapoja ja Kimmo Rantanen
Puvustus ja sen toteutus Virpi Harju ja Liinamaria Kalliovalkama (juhlapuvut)
Valot: Teemu Koskinen
Musiikki: Työryhmä
Viulu: Sami Perälä
Virret: Sinuhun turvaan Jumala, Soi virteni kiitosta Herran
Tarpeisto: Työryhmä
Käsiohjelma ja juliste Mertsi Kantonen / Ahaa-mainos Oy
Tuottajat: Helinä Jouppi ja Anna-Liisa Tiensuu
Näyttelijät:
Vanha Paavo: Jaakko Pihlajamäki
Nuori Paavo: Kimmo Rantanen
Riitta: Johanna Kovanen
Juhana: Ville-Eemeli Kovanen, Mikko-Oskari Kovanen, Kimmo Kovanen
Anna-Loviisa: Anne Pihlajamäki
Seppä: Rauno Loikkanen
Albertiina: Maaria Koivula-Talkkari
Kylän nainen, Hienostorouva, Paavon tytär Liisa: Virpi Harju
Kylän nainen, Hienostorouva, Paavon tytär Riitta: Heli Villikka
Kylän mies, Hienostomies, Riitan mies Aatu: Sami Perälä
Kylän nainen, Hienostorouva, Körttinainen: Elina Kalliovalkama
Kylän nainen, Körttinainen: Minna Peltonen
Seitsemäs näytelmä, esitetty vuonna 2006
Ohjaaja: ”Näytelmää voidaan pitää Kristyn historian suurimpana ponnistuksena. Se on vaatinut kaikilta hurjaa paneutumista. Koskettavassa ja kiinnostavassa esityksessä on lauluja, tansseja ja tempperamenttia.”
Rakenne on välähdyksellinen. Se voisi olla matka-albumi – sarja herkullisimpia otoksia matkasta Ukrainasta Israeliin. Tunnelmat vaihtuvat hetkessä surusta iloon ja vihasta riemuun. Matka suureen unelmaan on kivikkoinen.Ruutin kirja osoittaa, ettei vaikeuksien edessä kannata luovuttaa
Muukalainen löytää paikkansa yhteisössä ja tiensä kotiin. Ruut on vierasmaalainen ja kristitty, eikä suinkaan tervetullut. Ruut kuitenkin hyväksyy Noomin kansan elämäntavan. Nöyryys ja mukautuvaisuus sekä hänen Noomille osoittamansa käytännön rakkaus raivaavat hänelle tien juutalaiseen yhteisöön ja kibbutsin esimiehen Boaksen vaimoksi.
Ote kritiikistä:
Ilkka: ”Tänä päivänä jolloin uskonnot taistelevat herruudesta ja muuttovirrat liikkuvat valtioiden ja maanosien välillä, tämä Jaakko Pihlajamäen näytelmä on hyvin ajankohtainen.”
* Ruut on Ukrainan juutalaisen miehen leski. Juutalaiset on päätetty karkottaa Ukrainasta. Ilman ehtoja Ruut lähtee – myös leskeksi jääneen anoppinsa Noomin turvaksi Israeliin.
Pihlajamäki on paneutunut juutalaisuuteen. Hän etsii tilanteita, joissa kristinusko ja juutalaisuus törmäävät. Syy on se, etteivät juutalaiset tunnusta Jeesusta Messiaaksi.
Ohjaaja on saanut koko ryhmän toimimaan innostuksella ja antaumuksella. Roolihahmot olivat eläviä ja tuntevia:
”Kun ryhmä tuottaa esityksen käsikirjoituksesta lähtien omasta takaa, on työlle toivotettava menestystä.”
Asiaan vihkiytymättömälle esitys avasi uusia oivalluksia juutalaisuudesta ja kristinuskosta. Ruutin kirja sai tähän aikaan sopivan ja ymmärrettävän tulkinnan.
Yleisöpalautetta:
Toista esitysvuotta jäivät kaipaamaan sekä suuri yleisö, että monet näyttelijät, mutta käytännön seikat eivät sitä mahdollistaneet.
Käsikirjoitus: Jaakko Pihlajamäki
Ohjaus ja visuaalinen ilme: Kimmo Kovanen
Musiikin ohjaus: Anne Pihlajamäki ja Pekka Väätäinen
Tanssien ohjaus: Nava Aho ja Anne Pihlajamäki
Valot: Teemu Koskinen
Tuotanto: Päivi Saloranta ja Marja Mäkelä
Painotuotteet ja graafinen suunnittelu: Mertsi Kantonen
Näyttelijät
Ruut, Noomin ukrainalainen miniä: Anne Pihlajamäki
Boas, kibbutsin johtaja: Jukka Laaksonen
Noomi, Israeliin palaava juutalaisnainen: Anna-Liisa Tiensuu
Orpa, Noomin toinen ukrainalainen miniä: Tarja Suoverinaho
Moshe, maahanmuuttovirkailija: Tuukka Autio
Yakov, ortodoksijuutalainen: Jaakko Pihlajamäki
Rabbi: Rauno Loikkanen
David: työnjohtaja kibbutsilla Niko Kujala
Kaaleb, mies kibbutsilla: Kimmo Rantanen
Laulajat, tanssijat, kansa
Nava Aho
Päivi Ala-Lahti
Kaarina Hietanen
Helinä Jouppi
Inkeri Mikkolanaho
Marianne Hankkio
Elina Kalliovalkama
Sami Perälä
Aila Timonen
Niilo Timonen
Muusikot
piano Kersti Lamp
klarinetti Janna Rantanen
klarinetti Jemmi Rantanen
harjoituksissa myös mukana
piano Aina-Leena Pihlajamäki
klarinetti Aili Pihlajamäki
klarinetti Pekka Väätäinen
Kuvat: Jukka Saloranta
Käsiohjelman kansilehti: Mertsi Kantonen
Kuudes näytelmä – esitetty vuonna 2004
Raamattua lukeneet tietävät, että olemme jo sangen pitkällä lopun ajoissa. Pakottava tarve – ”taas muistuttaa meille tästä” – synnytti tämän raamatun teksteihin perustuvan näytelmän. Massiivisten tapahtumien sijaan Kimmo Kovanen halusi tuoda esiin yksilön näissä tapahtumissa. Osansa voi valita ja valitsematta jättäminenkin on valinta.
Kysymykset ovat vaikeita:
Kuka on oikea kristitty? Kuka on Jumala? Kuka on peto? Mikä on pedon merkki? Kenellä on valta?
Neljän naiskohtalon kautta kerromme kristillisen seurakunnan syntyvaiheista: Eeva ja Tyyra, Fiia ja Laura edustavat Efeson, Tyatiran, Filadelfian ja Laodikean seurakuntia. He ovat myös vertauskuvia erilaisista kristityistä.
Otteita kritiikeistä:
Etelä-Pohjanmaa ja Ilkka:”Maailman loppuun asti” toimii ja rakentuu Anna-Liisa Tiensuun ja Johanna Kovasen vahvan läsnäolon ja näyttelijätyön varaan.
Esityksen tunnelma on vahvan symbolistinen ja monikerroksinen. Valoilla ja musiikilla luodaan niin turmelusta kuin taivaan iloa.
Lopun taivaskohtauksen saippuakuplat kuvasivat herkästi ja tehokkaasti viattomuutta ja puhtautta.
”Kristinuskon perussanoma tulee vahvasti esiin”
”Peto ja hänen merkkinsä esitellään”
”Näytelmä on kaunis ja älykkäästi julistava”
Kimmo Kovasen tulkinta ilmestyskirjan pedosta muodostuu koko nykyisestä järjestelmästämme. Se näyttäytyy tekemällä ensin paljon hyvää.
”Teksti on niukkaa ja sanottava löytyy esittämisen kautta”
”Teksti on ihmeen rehellistä ja osoittaa: Uskovat, tarkastelkaa ensin itseänne”
”Maailman loppuun asti” on ehdottomasti taiteellisin produktio ryhmän jalat maasta ponnistavassa toiminnassa.
”Se on voimakasta ilmaisua, kärjistyksiä ja symboliikkaa, valoa, varjoja, ääntä ja liikettä”
”Naiset jakavat itsensä kahteen rooliin. Meissä kaikissa asuu hyvä ja paha. Usein emme edes itse huomaa kumpi vetää”
”Enkelihahmot olivat salaperäisiä – avaruudellisia”
”Ilmaisu oli harkittua, pidäkkeellistä”
Sari Jokelin on harkinnut huolella tematiikan ja osunut koreografiassa esitystä tukevaan liikeilmaisuun.
* Esityksen tekninen osuus palvelee tasavertaisena taiteellista ilmaisua.
* Erikoisesti valoilla saadaan yliluonnollisia kuvia ja tunnelmia.
* Kristy tekee teatteria vakavasti ja kunnianhimoisesti.
Näkökulma on aina selkeä, mutta ei tyrkyttävä. Tuloksena on laadukasta ja taiteellisesti haastavaa teatteria, joka käsittelee ihmisen peruskysymyksiä.
Kun ryhmällä on sanottavaa, ja se sanotaan hyvin, on tulos vaikuttavaa harrastajateatteria.
Sol Deo Gloria!
Käsikirjoitus ja ohjaus: Kimmo Kovanen
Lavastus ja puvustus: Onerva Krasko
Koreografia: Sari Jokelin
Valot: Hessu Laaksonen, Teemu Koskinen, Antti Vuotila
Tarpeisto: Marja Mäkelä
Pukujen valmistus: Raili Järvenpää
Lavasteiden rakennus: Kai Hirvelä, Kimmo Kovanen, Marja Mäkelä
Musiikin valinta: Kimmo Kovanen
Tehosteet: Hessu Laaksonen, Seppo Saranpää
Miksaus: Seppo Saranpää
Äänentoisto esityksissä: Markku Paavola
Henkilöt:
Fiia, Laura Anna-Liisa Tiensuu
Eeva, Tyyra Johanna Kovanen
Enkelit: Marja Mäkelä, Päivi Saloranta
Viides näytelmä – esitetty vuosina 2002 – 2003
Ohjaaja: ”näytelmä pohjautuu helluntaiseurakunnan Pastori Markku Tuppuraisen kipeään ja värikkääseen elämään. Näytelmä on matka ihmisen sieluun ja se kertoo mitä ihmisen sisällä voi tapahtua, kun elämä muuttuu.
”Pimeän läpi” on kipeä kannanotto nykynuorison pahoinvointiin. Tiedostusvälineet täyttyvät tästä huolesta. Tulevaisuus kuitenkin kasvaa nuorista. He tarvitsevat toivoa, ja se on Jumalassa. Teimme tutkimusmatkaa outoon ja pelottavaan, järisyttävään maailmaan.Kuitenkin samat
tarpeet, ihmisyys, rakkauden nälkä ja Jumalan ikävä meissä kaikissa asuu – niin kadun nuorissa kuin seurakuntalaisissakin. – Ja muutos on mahdollinen!”
Otteita kritiikistä:
Ilkka: Seinäjoen teatteritarjonnassa esitys puolustaa paikkaansa, ja on kannanotto tärkeään aiheeseen. Ohjaajat kehittyvät hyvään suuntaan. Esitys ottaa käyttöön elokuvakerronnan tekniikan piirteitä, mutta antaa etusijan näyttelijän kyvyille vetää yleisö esityksen imuun. Esitys puhuu Suoraan. Siinä on tehokkaita ja raskailtakin tuntuvia kohtauksia. – Lavasteet, valot ja äänet toimivat esityksen hyväksi laadukkaasti. Mukaan on saatu mielenkiintoisia, hyviä näyttelijöitä. Rankat kokemukset käydään lapi sortumatta liioitteluun. Mutta on vaikea uskoa, etta käänne Kuren uuteen elämään voisi tapahtua yhden pelastusarmeijalaisen käynnin perusteella. Toivoisin, että lopun uskoontulo olisi voitu kertoa yhtä tehokkaasti ja tunteisiin vetoavasti kuin alun huumeisiin sortuminen. Teatterin tarina vaikuttaa ja herättää ajattelemaan.”Pimeän läpi” on vakavasti otettava, ajankohtainen, ravisteleva puheenvuoro. ”
Yleisöpalaute: ”Näytelmä on mustavalkoinen kuvaus elämän mahdottomuudesta, mutta myös mahdollisuudesta. Se koskettaa, puhuttelee ja antaa toivon. – Näyttelijöiden suoritukset ovat vahvoja ja pelottavan uskottavia. Näytelmä ei ole uskonnollista aivopesua, vaan totta tamän päivän yhteiskunnassa. Se antaa kasvot tarinoille joita lehdissä kauhistelemme. Esitys toimii peilinä tilanteille joissa elämme.
Kiitos: Kristylle ja Markku Tuppuraiselle kun annoit elämäsi kipeyden toisille jaettavaksi – mutta saimme myös valtavan toivon – elämä voi muuttua olosuhteista ja koetusta huolimatta. ”
Perustuu Markku ”Kure” Tuppuraisen elämäntarinaan.
Käsikirjoitus: Kimmo Kovanen
Ohjaus: Kimmo ja Johanna Kovanen
Lavasteet: Anni Siikaniemi ja Kai Hirvelä
Valot: Teemu Koskinen
Äänet ja musiikki: Michael Truelight (Tigre Wood & A.J.)
Äänentoisto esityksissä: Mauri Luoma
Näyttelijät
Kure: Kai Hirvelä
Kuren äiti: Kaisu Ristilä (ja Johanna Kovanen)
Kuren isä: Jaakko Pihlajamäki
Rassi: Hannu Mäenpää
Juvonen: Jukka Laaksonen
Kikka Riikka Puolijoki
Susa: Sari Mustajärvi
Naapurin rouva, Saarnaaja: Marja Mäkelä
Opettaja, Poliisi: Anni Siikaniemi
vartija, poliisi, mies kadulla: Heikki Karvonen
Kadun kansaa
Heikki Karvonen
Jukka Laaksonen
Sari Mustajärvi
Hannu Mäenpää
Marja Mäkelä
Jaakko Pihlajamäki
Riikka Puolijoki
Kaisu Ristilä
Anni Siikaniemi
Neljäs näytelmä – esitetty vuosina 2002 – 2003
”Olen niin moninaisten-asioiden ja murheiden taakoittama, että huolehdin jo kesäkuussa siitä, ”millä rahalla joululahjat ostetaan… Murehdin sitä, pääseekö kohta syntyvä kolmas lapsenlapseni lääketieteelliseen … ”
Tätä turhaa murehtimista, kipeitä ihmissuhteita ja vaikeita tilanteita kävimme läpi Tapio Nousiaisen ja Anni Korpelan runojen kautta – kuitenkin vapauteen kasvaen: ”Kaukaa sinua hain – lähellä olet.”
Se vapaus, Rauha ja ilo löytyvät ihan oikeasti Jeesuksessa. Laulut olivat Osittain Kirsi Kankaan ja Niina Mäntyahon säveltämiä.
Ohjaaja Raija Ahinko teki rohkean ratkaisun: runojen säkeistöt lomittuivat toisten runojen kanssa. Kuitenkin jokainen kantoi Oman kokonaisuutensa. Istuimme yleisön joukossa – kukaan ei tiennyt miltä suunnalta seuraava ääni kuuluu. Vasta lopussa ”Armolaulu” keräsi meidät alttarille.
Esityksiä oli siten 21. Kävimme Ev.Lut.kirkoissa erityisesti ristikirkoissa sekä helluntai- ja vapaaseurakunnissa.
Yleisöpalaute oli rohkaisevaa:
”Murheiden ja huolien painamille runot toivat rauhaa ja lohdutusta.”
”Syvimmin liikutti lippujen symboloima ilo ja riemu hyväksytyksi tulemisesta Jumalan edessä, keskellä oman erilaisuuden, vierauden ja outouden kokemusta.”
Tarvitsemme Tällaisia tilaisuuksia. Emme siis nytkään turhaan vaivaa nähneet.
Rakkaani on punainen ja valkoinen tekijät:
Teksti: Anneli Tiilikka (koottu Tapio Nousiaisen ja Anni Korpelan runoista)
Ohjaus: Raija Ahinko
Esiintyjät:
Piano ja huilu: Kirsi Kangas
Kantele: Sini Lahdenmäki, (Annukka Murtonen)
Runot: Marianne Hankkio
Kaarina Harju (Kirsi Hohenthal)
Helinä Jouppi (Anne Pihlajamäki)
Katja Kalstela
Päivi Kaminen, (Ruut Halonen)
Nina Mäntyaho
Kaisu Ristilä
Anna-Liisa Tiensuu
Kaisu Olli
Anneli Tiilikka
Kolmas näytelmä – esitetty vuosina 2000 – 2001
Sotia, maanjäristyksiä, väkivaltaa, tulvia, tulivuorten purkauksia, nälänhätää ja kärsimystä kaikkialla. Miksi? Mihin olemme menossa? Onko olemassa Jumalaa? Jos on – niin miten
reagoin häneen? Jos ei ole – mikä sitten on kaiken tarkoitus? Raamatun teksteistä, hengellisistä runoista ja musiikista muodostui kokonaisuus jossa etsimme vastauksia noihin Kysymyksiin.
Otteita kritiikistä:
Katsojapalautetta: ”Raamatun tekstien ajankohtaisuus ihmetyttää – kiitokset. Pienillä puitteilla on toteutettu mahtava kokonaisuus. Suosittelen näytelmää jokaiselle uskovalle ja epäilijälle.”
”Näytelmä ei anna pikaratkaisuja. Epäilijä saa kasvot ja tilaa huutaa loppuun asti. Samalla teos lisää vahvasti uskoa. Jumalan antama rauha ja ilo näkyy. Kun vastoinkäymisistä katkeroituneena huudamme: Onko siellä ketään? Hän on – kuulee ja kestää syvimmätkin epäilymme. Jeesus antaa elämän.”
”ONKO SIELLÄ KETÄÄN?” TEKIJÄT
Käsikirjoitus: Anna-Liisa Tiensuu ja Anneli Tiilikka
(Käsikirjoitus on koottu Raamatun teksteistä ja seuraavista runoista:)
Kuljen talon ohi – Niilo Rauhala
Vaikka minä olisin – Anni Korpela
Jumalan puistoissa – Anni Korpela
Miksikä surisin – Anni Korpela
Eetterissä – Tapio Nousiainen
Ohjaus Anna-Liisa Tiensuu ja Sari Jokelin
Koreografiat Sari Jokelin
Lavastus: Kimmo Kovanen
Puvustus: Kaisu Ristilä
Valot: Teemu Koskinen
Äänentoisto: Markku Paavola
Musiikin editointi: Timo Ristilä
Musiikkivalinnat: Kimmo Kovanen
Juliste: Kaisu Ristilä
Tätä todeksi elävät:
Löytyneet:
Ruut Halonen
Helinä Jouppi
Hannele Laaksonen
Marianne Hankkio
Kaisu Ristilä
Etsijät:
Marja Mäkelä
Saara Paavola
Anneli Tiilikka
Päivi Saloranta
Katja Kalstela
Jeesuksen ääni: Joppe Palovaara