Kategoriat
Näytelmät

Rakkaus tulessa 2013

Kymmenes näytelmä. Esitetty v. 2013.

Käsikirjoitus: Tytti Issakainen

Ohjaus: Timo Kankainen

Sävellykset: Heini Kataja-Kantola

SUOMEN KANTAESITYS

”Rakkaus tulessa” on kirjailija Tytti Issakaisen kirjoittama näytelmä Isonkyrön kirkkoherra Lars Stenbäckin elämästä.

Lauri Stenbäckin kilvoittelu runoilijalahjansa sekä uskonnollisen vakaumuksen kanssa on ollut Hänen noustuaan herännäisyyden johtohahmoksi ennen 1800-luvun puoliväliä tapahtui eräs merkittävimmistä yhteentörmäyksistä kulttuurin ja kristinuskon välillä. Johan Ludvig Runeberg otti kärkevästi kantaa mm. Stenbäckin edustamaan pietistiseen uskonsuuntaan. Väittelyllä oli tuohon aikaan suuri uskonnollinen ja yhteiskunnallinenkin merkitys.Myös Elias Lönnrot oli ilmaissut julkisesti samankaltaisia tuntemuksia kuin J.L.Runeberg. Lauri Stenbäck koki nämä kannanotot hyökkäyksinä omaa persoonaansa ja vakaumustaan vastaan. Ne jättivät arvovaltaisten henkilöiden lausumina sisäiset arvet Laurin elämään. Lapsuuden ulkoiset arvet, ensin päälle kaatuneesta kiehuvasta vedestä, myöhemmin isorokosta, revittiin aikuisuudessa kuvainnollisesti rikki, kun Vaasan palossa tuhoutuivat kaikki hänen kirjansa. Tuon ajan myrskyisässä yliopistoelämässä Stenbäck tutustui Närpiön kirkkoherran poikaan Johan Jakob Östringiin. Miehet olivat kumpikin oman tiensä kulkijoita, etsijöitä nuoruuden kipujen keskellä. Stenbäckin ja Östringin välille kehkeytyi poikkeuksellisen syvä ystävyys, joka päättyi kuitenkin lyhyeen Östringin kuoltua tuberkuloosiin vain 25-vuotiaana. Jälleen Lauri koki elämäänsä polttavan kosketuksen. Stenbäck ei koskaan toipunut tämän ystävyyden menetyksestä.

Tytti Issakainen (s.1949) on näytelmissään käsitellyt kansallisen historiamme arpia. Issakainen palauttaa ilmiöitä juurilleen ja auttaa nykysukupolvea eri taustoista lähteneiden prosessien ymmärtämisessä mahdollistaen asioiden sovinnollisen käsittelyn. Kristillisen teatteriyhdistyksen harrastajanäyttelijät nostavat Rakkaus tulessa -näytelmän toteuttajina esiin palasen kulttuuri- historiaamme ja haluavat palvella yleisöä, jotta voitaisiin ymmärtää, mitä tulinen taistelu merkitsi pohjalaisen herännäisjohtohahmon, Lauri Stenbäckin elämänkaaressa.

Timo Kankainen (s.1946 ) on tehnyt mittavan työn näyttelijänä Suomen teatteritaiteessa. Hän on ohjannut myös useita runoteoksia. ”Rakkaus tulessa” on Kankaisen toinen ohjaus Kristilliselle teatteriyhdistykselle. ”Isä Camillo ja Peppone” näytelmää esitettiin Seinäjoella 2010 ja 2011.

Ilmajoen kanttori Heini Kataja-Kantola on säveltänyt kantaesitykseen neljä Stenbäckin runoa. Körttikuorolaiset osallistuvat osaltaan näytelmän toteuttamiseen.

KÄSIKIRJOITUS: Tytti Issakainen
OHJAUS: Timo Kankainen
SÄVELLYKSET: Heini Kataja-Kantola

NÄYTTELIJÄT:
STENBÄCK, Lauri Stenbäck: Kimmo Rantanen
LAURI, nuorena ylioppilaana:Ali Ahovaara
LASSE, Lauri Stenbäckin ääni:Erik Mende
JANNE, isoveli, ääni:Jaakko Seppä
EBBA, Stenbäck Laurin puoliso:Marja Mäkelä
EBBA, nuorena/JENNY:Kristiina Karhu
JAKKKUS, Stenbäc:Alexander Aasa
ÄITI, Laurin äiti, ääni:Henna Jousmäki
ISÄ, Laurin isä, ääni:Jaakko Pihlajamäki
CHARLOTTA, nuorena:Heidi Poikonen /Anniina Nieminen
CHARLOTTA, aikuisena:Henna Jousmäki
LAURA, pienenä:Sini Poikonen /Elina Lehtinen
LAURA, aikuisena:Anni Siikaniemi
JANNE, Laurin veli ylioppilaana:Jaakko Seppä
PROFESSORI:Jaakko Pihlajamäki
RUNEBERG, Johan Ludvig:Samuli Koskela/Jukka Laaksonen
FREDRIKA, ed.puoliso:Heli Villikka
YLIOPPILAS:Alexander Aasa
YLIOPPILAS:Jaakko Vähämäki
VON ESSEN, Laurin ystävä:Teemu Vola
ÖSTRING, Johan J. Laurin sydänystävä:Petri Portti
VARTIOSOTILAS:Mikko Jouppi
TOHTORI, ääni:Mikko Jouppi
KOULUPOIKIA:Erik Mende
Alexander Aasa
Jaakko Vähämäki
Sini Poikonen /Elina Lehtinen
KUISKAAJA:Mirjami Rantanen
LAVASTUS:Karmo Mende
VALOT:Teemu Koskinen
ÄÄNET:Rauno Liukkonen
PUVUSTUS:Aili Ahero
MASKEERAUS:Liina Kuuksman
TARPEISTO:Aili Ahero, Minna Aho

KÖRTTIKUORO:
Anneli Nyrhinen
Minna Kurunsaari
Aino Yli-Sirniö
Annikki Peltonen
Markus Ristimäki
Mikko Hautala
Olavi Viitala
Hannu Kuoppala
Heikki Koivisto

Ohjaajan assistentti: Marja Mäkelä
Lipunmyynti/talous:Helinä Jouppi
Tuotanto: Helinä Jouppi, Marja Mäkelä